"Oleminen on havaituksi tulemista"

Onko kukka olemassa, kun kukaan ei katso sitä? Entä se pieni tyttö, joka leikkii aina yksin tai tuo nuori nainen, joka istuu hiljaa luentosalissa ympärillään iloisesti juttelevia ja nauravia opiskelijoita? Tai mitä tapahtuu vanhalle naiselle, joka puhumattomana makaa sairaalan vuoteessa?

Jos suljen silmäni, lakkaako maailma olemasta? Missä maailma on olemassa nukkuessani ja missä minä olen olemassa nukkuessani ja nähdessäni unta?

Filosofi George Berkeleyn mukaan "oleminen on havaituksi tulemista". Pieni lapsi ihmettelee, kyselee ja nimeää maailmaansa, luo nimeämisen kautta maailman todelliseksi. Näin katse ja ajatus luo olemassaolon. Yksinäisyydessään ihminen nimettömänä muuttuu näkymättömäksi, lakkaa olemasta ja maailma lakkaa olemasta hänelle.

Mitä tapahtuu ajatuksille ja muistoille, kun ihminen kuolee? Missä ajatukset ja muistot sijaitsevat? Ovatko ne olemassa jossakin tiedostamattomasti? Onko ihminen olemassa maapallolla niin kauan kuin on yksikin, joka ajattelee häntä? Näin ajateltuna taide ja tiede teoksineen ja teorioineen on olemassa äärettömän kauan, ehkä ikuisesti.

Miten matematiikka on olemassa? Ovatko ideat jo olemassa jossakin odottamassa löytämistään, samoin kuin sanat, joita tulee mieleen, kun käsi kirjoittaa...


Minulla on kysymyksiä muttei vastauksia...